Chapter 11 – Lajiteknisiä painotuksia

Lajitekniikka on aiheena joskus tunteita herättävä. Koska totuus on, että liikkeitä voi oppia monella eri tekniikalla, ja että MM- ja Olympiamitalisteilla on keskenään erilainen tekniikka – on valmentajan syytä hyväksyä, ettei yhtä ainoaa oikeaa tekniikkaa telinevoimistelussa ole. Vaihtelua on nähtävissä nopeasti esimerkiksi alastulo- lähtöasennoissa, käsien asennoissa ponnistuksissa ja nojapuilla pyörähdysten tekniikoissa. Joissain maissa kaikki voimistelijat suorittavat liikkeet samalla tekniikalla, joissain kaikki omalla tavallaan. Jos yhden salin sisällä on voimistelijoille tyypillistä siirtyä ryhmästä toiseen uransa aikana, on syytä valmentajien sopia yhteisestä tekniikasta. Näin ryhmää vaihtavalle voimistelijalle ei tule kynnystä. Koska täällä voimistelijoiden polku nimenomaan kulkee usean valmentajan kautta, on kaikilla systemaattisesti sama tekniikka. Uutena aloittavan valmentajan kanssa yhteiseen tekniikkaan sitoutuminen on osa työsopimusta.

Kolme asiaa on kuitenkin kaikilla pidettävä mielessä:  Turvallisuus, biomekaniikka ja Code. Oli tekninen valinta liikkeille mikä hyvänsä, on sen oltava voimistelijan keholle turvallinen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei valitulla tekniikalla suorittaminen johda rasitusvammoihin. Toisin sanoen linjat ovat suorat, tietyt lihakset rentoutuvat kun toiset aktivoituvat. Biomekaniikka ohjaa kaikkea tekemistä voimistelussa. Eri tekniikat eroavat toisistaan juuri tavalla, jolla ne hyödyntävät samoja biomekaniikan vakio-osa-alueita kuten painovoimaa, liike-energiaa ja ulkoisia ja sisäisiä vaikuttajia.  Code of Points on myös pidettävä mielessä. Tällä tarkoitan sitä, että liikkeen tekniikan tulee mahdollistaa sääntökirjan mukaisesti hyväksyttävät asennot. Esimerkiksi spagaattihyppy askeleesta voidaan suorittaa developpe (”potkun” kautta) tai suoralla jalalla. Coden mukaan näillä hypyillä on puomilla kuitenkin eri arvo. Vaikka jättiläisen pääsee ympäri monenlaisilla asennoilla, pitää valmentajan huolehtia, ettei vartalonasennosta tule vähennyksiä. Kerron seuraavaksi millaisia lajiteknisiä painotuksia SV PAX:in salilla on.

Liike lähtee tällä salilla lantiosta. Lantion korostaminen näkyy jokaisella telineellä, ja lantiota kutsutaan kehon ohjauspyöräksi. Lantiosta puhutaan nojapuilla, kun pyörähdysliikkeissä lantio tekee mahdollisimman suuren ympyrän. Lantion asennon vaihtelut myös mahdollistavat jättiläiset eteen ja taakse. Akrobatiassa lantio tekee lähes kaiken työn. Esimerkiksi perhosten ponnistusasennossa lantiota työnnetään voimakkaasti eteen. Myös kaikissa pirueteissa lantio työnnetään eteen. Tämä aiheuttaa tukijalan pidentymisen ja pakaralihaksen jännittymisen – tätä kautta suoran ja ennenkaikkea tiukan asennon jonka päällä pyöriä. Lantion käyttö korostuu selkeästi flikeissä. Tyypillinen flikki täällä akrosarjassa, on korkea – jopa ”piiskamainen”, jossa kädet vain hipaisevat maata. Flikki pyörii lantion avulla ympäri ja on hiukan tyypillistä (kansainvälisesti verrattuna) korkeampi. Flikin loppu tuolloin laskeutuu pystymmästä asennosta voltin ponnistukseen. Näin suurempi voima suuntautuu suoraan ylhäältä alas – ja ponnistus tästä syystä jälleen korkealle ylös. Ponnistusasento on näin helppo pitää täysin suorassa kohti maata. Tekniikoissa, joissa flikki tulee ”vastaan” joutuu voimistelija reboundin aikana liikuttamaan kehon kulmaa suhteessa maahan hieman pystympään, ja tämä saattaa johtaa juuri liialliseen rintakehän avaamiseen. Vastaantulevan flikin tekniikassa korostuu kerätyn liike-energian vaihtaminen suoraviivaisesti etenevästä ylöspäin. SV PAX:in salilla liike-energian suunta vaihdetaan jo flikissä, ja voima suunnataan ponnistuksessa sitten pystysuorassa.

Arabiflikin tekniikkaa voit katsoa Eythoran permantosarjoista, 

joissa näkyy hyvin volttiin tapahtuva reboundin kulma. 

Jatketaan sitten volttien ponnistuksiin. Taaksevoltin ponnistuksessa käsiä ei viedä vartalon jatkeeksi ylös, vaan jätetään rintakehän eteen. Koska voima suuntautuu flikistä melko suoraan ylhäältä alas, on vartalo helpompi pitää ponnistaessa täysin suorassa. Käsien pitäminen edessä helpottaa ylävartalon säilyttämistä kupissa. Lantio sen sijaan työnnetään voimakkaasti auki, ja tällä tuotetaan voltin pyöriminen. Myös eteenvoltin ponnistusasento on suora, ja pyöriminen tapahtuu avaamalla lantio. Tämä on hyvinkin erilainen tekniikka kuin käsien käyttö. Esimerkiksi Gymneon videoissa käsille annetaan suuri merkitys – kun kädet nousevat pään ”ohi”, avaavat ne samalla rintakehän ja vartalon niin että pyöriminen tapahtuu. Täällä käsiä ei juurikaan painoteta, vaan niiden annetaan jäädä eteen. Myöskään pään asennosta ei juurikaan puhuta. Katse on toki permantoon, mutta huonossakin suorituksessa (jossa voimistelija heittää voltin ympäri päällä), korjataan vain lantion käyttöä. Kun lantio tekee tarpeeksi suuren työn, korjautuu pää itsestään.

Tässä tekniikassa on yhtenä suurena hyötynä myös ystävällisyys keholle. Korkea lantiovoittoinen flikki keventää hartioihin kohdistuvaa rasitusta, ja voi toimia paremmin kankemmilla voimistelijoilla. Myös volttiin saapuva ponnistusasento on pystympi, ja näin ystävällinen nilkoille. Etenkin kireistä akilleista kärsivät voimistelijat voisivat varmasti hyötyä pystysuoremmasta asennosta. Pystysuora asento on myös vakiompi eri harjoitteluversioissa. Kun akrobatiaa harjoitellaan tramppa- tai volttiradalla, pidentyy reboundin aika liikkeessä. Jos reboundin aikana on tarkoitus muuntaa kulmaa, tulee liikkeen pidentyneen keston vuoksi erityisesti painottaa tuota vaihdosta. Tarkoitan tällä sitä että trampparadalla voimistelijan tulee saapua flikistä ponnistusasentoon jopa suuremmassa kulmassa "vastaan". Jos samanlaista kulmaa hän yrittäisi permannolla, saattaisi nilkat olla kovilla. Siirtyminen eri joustavilta alustoilta toiselle aiheuttaa siis voimistelijalle muutoksen teknisessä asennossa ja sitä kautta koko flikin suorituksessa. Tästä tarkempaa analyysiä löytyy Gymneon videossa ”Salto streched with one turn” (mikäli omaat tunnukset), jossa suositellaankin trampparadalla piiskan käyttöä flikin sijaan. Kun taas rebound-asento on lähempänä pystysuoraa, on muutos kulmissa pienempi. Ainoastaan ajallinen kesto muuttuu.

Permannolla lisäksi käytetään volteissa avointa ja suljettua asentoa. Tällä salilla kaikki voimistelijat osaavat eteen- ja taakse-suorista sekä kuppi- että kaariversion. Kuppiversio on kierteitä varten, ja kaari voltin pyörimistä varten. Tämä hallinta on olennainen. Voimistelijat voivat harjoitella esimerkiksi yurchenkoa varten tuplavolttia suorin, niin että ensimmäinen voltti on avoin (yurchenkon ”flikki”) ja toinen kupissa (voltti), johon koitetaan kierteitä. Permannolla tyypillinen harjoitteluvaihe on eteensuora (avoin), eteen kokokierre (kuppi). Avoimesta suorasta saa paremman vauhdin itse kierteeseen. Huolimatta asennosta, tapahtuu kaikki pyörittäminen aina lantion työnnöllä eteen.

Puomilla käsien asento on mietitty tarkkaan. Vaikka käsien perusasentoa sivuilla ja alastuloissa voi myös pitää valintana esiintymiselle ja siisteydelle, on niissä lisäksi lihastasolla eroja. Kaikki alastulot tullaan täällä baletin kolmanteen asentoon kädet alas. Käsien vienti alas laskee vartalon painopistettä kohti puomia ja näin parantaa tasapainoa. Käsien vienti alas jättää automaattisesti pois ojennuksen liikkeen perästä. Toisaalta ojennus on osa voimistelua ja luo merkityksen onnistuneen liikkeen lopulle, toisaalta pitkässä sarjassa jatkuva ojentelu voi tehdä sarjasta yksitoikkoisen. Kun kädet ovat alhaalla, tehdään "ojennus" muulla vartalolla ja päällä, ja koreografiaa voidaan jatkaa. Esimerksi USA:n (etenkin gollege-) voimistelijat tekevät usein samoin. Kolmannen asennon sijaan tästä näkee paljon versiota myös neljännessä asennossa, jolloin vartalon tukipinta on suurempi. Toisaalta kolmannessa asennossa jalkoja voi puristaa yhteen ja suoraksi, kun neljännessä usein toinen jalka jätetään suoraksi toisen koukistuessa. Tällöin tasapainon jakaminen molemmille jaloilla ei ole yhtä suoraviivaista. Neljäs asento usein myös aiheuttaa pienillä tytöillä lantion avautumisen (kun ensimmäinen jalka on puomilla suorassa ja taaempi suuresti aukikierrossa) ja tätä kautta helposti putoamisen. Täällä korostetaan myös sitä, että kolmannesta asennosta on helppo opetella sama liike päkiöille tulevaisuuden yhdistelmää varten. Itse suosittelen monipuolisuuden nimissä teettämään voimistelijoilla kaikista liikkeistä useita eri versioita niin jaloilla kuin käsillä. Kilpailuja varten toki päätetään se mikä on varmin. Myös täällä harjoitellaan kolmanteen asentoon suorille jaloille, koukkujaloille, päkiöille, yhdelle jalalla jne.

Ponnistusharjoittelua puomilla. Myös voltit ponnistetaan samalla tavalla

Käsien perusasento on hiukan vartalon etupuolella, niin että ne voi nähdä. Tämä on tyypillinen baletin ja jazztanssin asento käsille. Näin voimistelija voi nähdä kätensä sivusilmällä. Usein voimistelijat opetetaan viemään kädet vartalon taakse ojennuksessa, jotta rintakehä pysyy auki. Myös täällä korostetaan rintakehän avausta, siitä huolimatta, että kädet ovat vartalon etupuolella. Rintakehän avaus saa hypyt ja alastuloasennot näyttämään kevyiltä ja rennoilta. Täysin uutena minulle tuli täällä valinta pitää ranteet taitettuna. Kesti jopa pari viikkoa tottua näkemään tätä asentoa, ilman että omat valmentaja-aivot huusivat virhettä. Tämän valinnan pohjalla on se, että ranteiden aktiivinen taittaminen auttaa voimistelijaa tuntemaan koko käsivartensa jännitettyinä. Voit testata samaa istuen maassa. Jos koukistat nilkat ja jännität jalat, tunnet lihasten tiukkuuden paremmin kuin ojennetuilla nilkoilla. Senioritasolla voimistelijat opettelevat myös pehmeitä käsien asentoja, ja sormien ojentaminen on helppo lisätä.

Käsien perusasento on hiukan vartalon etupuolella

Muita painotuksia on jatkuva työntäminen kohti telinettä. Varsinaisina telineinä, joissa pysytään kiinni, voidaan tässä nähdä nojapuut ja puomi. Tämä ei ole meille mitenkään uutta tietoa, mutta näiden asioiden painottaminen korostuu tällä salilla todella paljon joka päivä. Nojapuilla harteista lähtevä työntäminen on kaiken tekemisen ydin. Jokainen liike kiertää mahdollisimman kaukaa aisasta, kun työntöä ei lopeteta missään vaiheessa. Epäonnistuneissa sarjoissa yli 4/5 tapauksissa valmentajan antama korjaus on ”jatka työntämistä”. Sillä sekunnilla kun työntäminen päättyy, häiriintyy liikerata (joka nojapuilla pitäisi olla aina ympyrä), ja liike hajoaa. Valmentajat näkevätkin jo vaikeaa liikettä edeltävästä kipistä tuleeko se onnistumaan. Puomilla työntäminen tehdään jaloilla vasten puomia. Aktiivinen työntäminen jaloilla aiheuttaa lihasten jännittymisen ja tätä kautta tarkan tunteen omasta kehosta suhteessa puomiin. Lisäksi aktiiviset lihakset ovat valmiina reagoimaan tasapainon muutoksiin. Jalkojen asento täällä on aukikierto, niin että kummankin jalan pottuvarvas ja viereinen varvas ovat puomilla, kun muut voivat olla puomin reunoilla. Jos puomia ei työnnetä, näyttää voimistelija ”kelluvan” puomin päällä heiveröisesti. Voit testata tätä itse: Seiso puomin päällä kolmannessa asennossa korkealla päkiällä. Laskeudu alas mahdollisimman nopeasti polvet suorana. Jos kehosi ”pomppii” et työnnä puomia tarpeeksi. Koita uudestaan, nyt laskeudu alas mahdollisimman nopeasti ja työnnä jalkojasi puomia vasten niin lujaa, ettei pomppimista tapahdu (voi mennä muutama yritys, mutta huomaat kyllä kun onnistut). Kumpaan versioon mieluummin laskeutuisit perhosvoltin?

Jokaisen valmentajan on ajoittain syytä pohtia omia teknisiä valintojaan – mitä hyötyjä ja haasteita ne tuottavat? Todellisuudessa, koska jokainen voimistelija on yksilö, kannattaa olla valmis myös muokkaamaan tekniikkaa korkealla tasolla. Suosittelen ensin on opettamaan systemaattisesti kaikille saman tekniikan, ja kun voimistelu-ura on edennyt pidemmälle, antamaan mahdollisuuden yksilöllisille painotuksille. Näin myös tällä salilla painotetaan. Kaikille opetetaan pienenä mahdollisimman yksinkertaiset, pitkät, suorat linjat. Senioritasolla kaikissa liikkeissä tapahtuu muokkausta niin, että voimistelija pääsee hyödyntämään hänen keholleen sopivinta liikerataa. Kansainvälisellä tasolla tälläkin hetkellä näkee eri tekniikoita ja tapoja jatkuvasti, yhtä oikeaa siis tuskin on olemassa.